torstai 20. elokuuta 2015

Tamoran kehittäjäkahvila on auennut!

Hei,

Olemme avanneet uuden vuorovaikutuksen kentän kehittäjillemme. Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko kehittäjät ovat tervetulleita vaihtamaan ajatuksia keskenään, keskustelemaan kehittämisestä tai vain juomaan pullakahvit hyvässä seurassa Tamora Ubiikkiin. Tervetuloa!

Muistakaa myös kattava "Tahdon coachingia" palvelumme nyt 24/7!


perjantai 14. elokuuta 2015

Glamour käväisi Töölön palvelutalossa

Vapaaehtoistyössä tehdään nyt tempauksia, sillä moni ei ehdi sitoutua auttamiseen. Töölön palvelukeskukseen pelmahti 1920-luku.


Liisa Takala, www.hs.fi

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Sano kyllä!




Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Työelämän kehittämiseen kannustava Sano kyllä! -kampanja käynnistyy maanantaina 22.6.2015. Sen tavoitteena on innostaa kaikkia suomalaisia omilla työpaikoillaan ja omalla esimerkillään tarttumaan työelämän muutoshaasteisiin. Syksyllä jatkuva kampanja sisältää radio- ja verkkomainontaa. Kampanjasivusto löytyy osoitteesta www.sanokyllä.fi [http://www.sanokyllä.fi]

Sanokyllä.fi -sivustolla muistutetaan, että jokainen voi vaikuttaa oman työnsä kehittämiseen – unohtamatta kuitenkaan koko työyhteisön merkitystä muutoksen mahdollistajana. Sivustolta löytyy myös leikkimielinen ”Millainen työelämän uudistaja olet?” -testi.

– Kesällä monella on aikaa miettiä omia tavoitteitaan ja mitä tulevaisuudelta odottaa. Sano kyllä! -kampanjalla muistutamme, että meiltä odotetaan nyt uudenlaista asennetta työelämän muutoksiin. Muutos ei ole yksilösuoritus vaan joukkuepeliä. Paras hyöty saadaan aikaan, kun kaikilla osapuolilla on yhteinen näkemys siitä miksi muutosta tehdään, toteaa hankejohtaja Margita Klemetti työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kampanja on osa työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaa Työelämä 2020 -hanketta. Sen tavoitteena on, että Suomen työelämä olisi Euroopan paras vuonna 2020. Huipulle kipuaminen edellyttää sopeutumista uuteen toimintaympäristöön ja kehittymistä erityisesti johtamisen, innovoinnin ja digitalisaation saralla.

– Työyhteisöissä uudistuminen edellyttää henkilöstön osallistamista ja olemassa olevien resurssien hyödyntämistä. Onnistuminen riippuu siitä, kuinka usein sanomme uudistumiselle kyllä. Yhdessä innovoiminen synnyttää enemmän ideoita sekä vahvistaa yhdessä tekemisen kulttuuria. Avoimuus ja vuorovaikutus luovat maaperää kokeiluille ja muutosten läpiviemiselle. On kitkettävä pois sellaisia rakenteita, jotka estävät luovuuden ja uudistumisen, Klemetti toteaa.

Myös Porin SuomiAreenalla puhutaan työelämän uudistamisesta torstaina 16. heinäkuuta

Kampanjan teema on esillä myös SuomiAreenalla heinäkuussa. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström avaa 16.7.2015 klo 10.30 Eetunaukion lavalla järjestettävän keskustelutilaisuuden työelämän uudistumisesta yksilön ja yhteisön näkökulmasta otsikolla: ”Ei. Ehkä. Kyllä! – Uudistumisen voima työssä”.

Osku Pajamäen vetämässä keskustelussa keskustelijat Reijo Kiskola, Sari Multala, Jyrki Mäkynen, Joonas Nordman, Antti Palola ja Pentti Sydänmaanlakka kertovat, mitä uudistuminen ja työelämän muutos on heille merkinnyt. Keskustelutilaisuudessa pohditaan, että miten voisimme itse kukin vahvistaa uudistamisen ilmapiiriä? On liian helppoa sanoa kaikelle ei, mutta nyt tarvitaan rohkeutta sanoa välillä myös kyllä.

SuomiAreenan keskustelutilaisuuden tarkempi ohjelma on osoitteessa:http://www.tyoelama2020.fi/suomiareena2015 [http://www.tyoelama2020.fi/suomiareena2015]

Lisätietoja verkossa: www.tyoelama2020.fi [http://www.tyoelama2020.fi]

Kampanja verkossa: www.sanokyllä.fi [http://www.sanokyllä.fi]

Twitter: @Tyoelama2020, #sanokyllä


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Elisen terveiset


Meidän kehityshankeen aikataulu venyy kahdella kuukaudella teknisen ongelman vuoksi.
Positivista kuitenkin on, että tuo ongelma on nyt ratkaistu eikä toteutuksesta tarvinut tinkiä :)
Ensimmäinen pilotointi on jo käynnissä ja muutamia palautteitakin on jo saatu.

Hyvä meininki, tosin  Ely takkuilee edelleen.





maanantai 25. toukokuuta 2015

Uusi työkulttuuri on aidosti asiakaslähtöinen


Muutosmuotoilussa on lähdettiin työelämän ja työn uudelleen muotoilusta.
Todeksi eletty kertomus kirjattiin kansiin.
Suomi on pahemmassa tilanteessa talouden ja kilpailukyvyn kannalta kuin mitä ehkä kukaan pystyi vielä alkukeväästä aavistamaankaan. Olemme EU:ssa siirtyneet mallioppilaan paikalta ihan sinne tarkkailulistan kärkeen. Syyllisten etsintä on käynnissä - ja niitä tuntuu löytyvän. Rakenteista kiinni pitävä ammattiyhdistysliikettä on syytetty. Jäykkää ja pullistunutta julkista sektoria. Yrityksiään Suomesta pois vieviä yrittäjiä. Työnantajia ja työntekijöitä. Suuret ikäluokat tietysti vanhetessaan ja vaatiessaan hoivapalveluja. Ja nuoret Y-sukupolven edustajat, jotka eivät vaan taivu tähän meidän työelämäämme. Kandidaatteja on monia. Oikeastaan millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että entinen rakenteinen työelämä ei enää palaa. Kyse on kyvykkyydestämme siirtyä uuteen.

Tulevaisuus on digitaalinen ja sosiaalinen. Se on varmaa. Sosiaalisuus on avointa ja uutta. Monitasoista. Työtä ei tehdä tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Työ muodostuu sirpaleista, joista ihminen kokoaa itselleen kussakin elämänvaiheessa sopivan kokonaisuuden. Prosessit ja tiimit kuuluvat massatuotannon aikaan. Uuteen aikaan kuuluu virtaukset ja verkostot. Massatuotannon korostettiin hallintaa. Johtaja hallitsi tietoa, laatua, aikaa. Muuttuneessa maailmassa johtaja tuo joukkonsa kaaoksen reunalle. He katsovat yhdessä siellä olevia virtauksia, pystyvät menemään menestysvirtausten mukana ja välttelemään vaarallisia. Työelämä jäsentyy asiakkuuden vaiheiden mukaan, ei enää tuotannon vaiheiden. Uusasiakashankinta, asiakkuuden solmiminen, asiakkuuden lujittaminen ja beatifull exit ovat tulevaisuuden organisaatioyksiköitä siinä missä ne nyt ovat täystuotannollisia. Huomio kiinnittyy siihen, mitä saadaan aikaan sen sijasta mitä tehdään.

Aidosti asiakaslähtöinen. Se on valtava muutosloikka tässä digitaaliseksi muuttuvassa työelämässä. Lohduttavaa on, että se tuntuu tuovan mukanaan innostuksen. Vain norjalaiset tekevät vähemmän työtä elämänsä aikana kuin me. Oikeen kukaan ei ole väsyneempi. Vaikka ruotsalaiset tekevät 20%, saksalaiset 50% ja aasialaiset 100% työtunteja elämänsä aikana kuin me. Taidamme olla maailman ennätysluokan uupujia. Etenkin julkisella sektorilla. Vähimmällä työmäärällä eniten uupumusta ja vähiten aikaansaannosta. Pikkuisen kärjistäen - mutta ei kai tässä mitään syytä ole olla muotoilematta työelämää uusiksi?

-Jaana Utti, Toimitusjohtaja, Tamora Oy

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kirjatoritehtävä Workshop III

Hei,

Viime viikon Workshop III -päivässä vaihdoimme jälleen kirjoja ja on aika aloittaa viimeistä kirjatoritehtävää. Tehtävää varten olen jakanut teidät seuraaviin ryhmiin.

Ryhmä 1.

Elise Punkanen,
Taru Honkapää
Samuli Kipponen
Mia Terenius
Taru Alén

Ryhmä 2. 

Rauni Lahdelma
Maija-Leena Pusa
Vivi Koivisto
Riita Aulin
Päivi Hagman

Ryhmä 3.

Pauliina Stranius
Teuvo Tiihonen
Arja-Riitta Pesonen
Pekka Jalava
Mari Lampinen


Tehtävä:

Ottakaa käsittelyyn ne kirjat, jotka ryhmällänne on tällä kierroksella. Jalostakaa yhdessä ryhmän kanssa näiden kirjojen innoittamana tehdyt tuotokset siten, että niistä tulee kompakti tuotos "Kehittämisen käsikirjaan". Kirjoituksia löytyy kirjatorin word doc- tiedostosta sekä kirjatori välilehden kommentti osiosta. Arvostakaa aiempien tekijöiden tuotoksia, mutta kuitenkin siten, että niitä saa muokata, jalostaa ja täydentää - Ja siten, että kyseessä on ryhmän yhteinen tuotos, ei jokaisen oman kirjan osuudesta työstämä tuotos. Dokumentoikaa ryhmän tuotokset kirjatoriin erillisen otsikon "Kehittäjän käsikirja" alle.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Wokrshop III 27.2.2015

Hei,

Kevät lähenee ja toivottavasti olette päässeet kehitystöissänne hyvin eteenpäin. Muistuttaisin, että meillä on ensi viikon perjantaina tuotekehitystöiden workshop -päivä. Päivä järjestetään koulutuskeskus Salpauksen tiloissa Svinhufvudinkadulla luokassa SVI 10 A 219. Tarkempi ohjelma löytyy blogin välilehdeltä "Workshop III". Toivottavasti kaikki pääsevät paikalle.Nähdään ensi viikolla!

Ps. Ottakaa mukaan päivään kirjatori kirjanne!